Merenneidot

Sinä tartuit käteeni ja yhdessä me piirsimme
rytmihäiriöistä sydänkäyrää villisti nauraen.

Sotkimme sormiväreillä verenpunaa ja purppuraa.

Intohimoa joka ravisutti hulluuden rajoja.
Hulluutta joka pakeni kirkuen todellisuutta

Vain vajotaksemme yhdessä pohjaan.

Niin syvälle heiluviin vesiheiniin

että mennyt nykyisyys tuleva

makasi yhteisessä arkussa.

Avain hukassa.

Kalpeat kädet ristiotteessa

Kuplat karaten värittömiltä huulilta

Pienet merenneidot suomustettuna kalliolla
lokkien lentäessä väärinpäin myrkynvihreällä taivaalla.

Ajattomuus, loputtomalta tuntuva ikuisuus...

Kunnes:

Arkaa valoa viilenneillä kasvoilla

Herääminen sattui enemmän kuin itse kuolema.

Se oli kuin tuhat kylkiluiden väliin iskettyä tikaria.

Kahden meresylestä karanneen selviytymistarina:

Me kävimme kuoleman porteilla

mutta palasimme voittajina.

Sinä metsätähtien peittelemänä keijuna.

Minä loputon myrskytuuli sielussa.

Kummallakin näkinkenkiä jaloissa.

Hiekkaa aaltojen huuhtelemissa hiuksissa.

Mitä kiveen jätettiin kirjoittamatta:

Kun on kerran kuullut syvyyksien seireenien laulun,
se kulkee mukana sydämen kammioissa.

Mielen mutkikkaissa sokkeloissa.

Iäti.

Se ei koskaan,

ei koskaan

koskettanutta unohda.